Kaikki pelaa

Tyttäreni toi kotiin eilen hauskan tulosteen, jossa kerrottiin koulunsa tulevista tapahtumista; kevään juhlista ja muista normaalista työrytmistä poikkeavista asioista. Ensimmäisenä silmään pisti seuraava lause:

"Osallistumme Kaupissa järjestettävään Kaikki pelaa -jalkapallotapahtumaan. Osa pelaa, osa katselee peliä."

Suomen Palloliitto on toki tehnyt hienoa työtä viime vuosina lanseeratessaan upeita sloganeita kuten edellä mainittu Kaikki pelaa. Toinen mainittava uudistus oli jokunen vuosi sitten esiin nostettu vihreän kortin kampanja. Se antoi tuomarille mahdollisuuden näyttää jollekulle pelaajalle vihreää korttia jos tämä oli osoittanut pelikentällä poikkeuksellista rehtiyttä.
C'mon hei!
Kuka haluaa talsia pukukoppiin omiensa joukkoon vihreän kortin kirous niskassaan? Tulevatko pelikaverit kukkakimppujen kera halaamaan sinua hävityn matsin jälkeen kun olet jättänyt taklaamatta läpi päässeen vastustajan hyökkääjän?

Kaikenlaiset iskulauseet ovat tietysti kivoja ja ne voivat parhaimmillaan nostaa lajin imagoa. Kaikki pelaa -kampanja on varmaankin saanut muutamankin isän tai äidin raahaamaan lapsensa kentälle siinä toivossa, että poika tai tytär saisi itselleen täydellisen tasa-arvoisen harrastuksen, jossa ei erotella hyviä, pahoja eikä rumia toisistaan. Sillä ei liene väliä, että lapsen futarin lahjat voisi tiivistää Frank Zappan sanoin: " One of my legs is shorter than the other and both of my legs are too long." (Dancing Fool)

Jalkapallo- tai jonkun muun harrastuksen aloittaminen nuorella iällä on mielestäni erittäin hieno asia ja nostan stetsonia niille vanhemmille, jotka jaksavat olla mukana kannustamassa lapsiansa, tai vielä parempaa, olla toiminnassa mukana huoltajina tai valmentajina. On muistettava kuitenkin, että Kaikki pelaa -tyylisten korulauseiden takaa kurkkii armoton arki, jossa pätevät luonnon, ei SPL:n lait. Joskus kyynärpäät kopisevat toisiinsa enemmän kentän laidalla kuin itse pelissä.